ei kummia.

Asunnon etsiminen edistyi. En turvannut Olgaan, joka on kiireinen, koska muut ulkomaiset (intiasta) ovat hanen tyonsa ja heille kaupungin esittely ja asunnon etsinta. Mina olen harrastus. Dekaanin toimistosta soittelivat ilmoituksiin ja walter vaimonsa kanssa tuli asuntotoimistoon. Kaksio pitaisi torstaina olla katsottavissa. mutta katsotaan. ei venajalla koskaan tieda.

Jokea kavin nain perjantaina syynaamassa. Se aaltoili oudosti, kun aallot kimpoilivat laiturista takaisin. Kun valot ei ole paalla ja hamartaa, on autojen valot kirkkaat ja kauniit ja bussin valaistut ihmiset oudon etaiset. Yokerhoon on alkuillasta mukava menna kahville, kun saa olla aivan yksin suuressa tilassa ja kaikki tyontekijat karppana palvelemassa. Vaikka kahvia en juonut vaan teeta. Yllattavan helppo oli vieroitus niuvan kuudesta kymmeneen kupista paivassa tayskieltaytymiseen. Ulkomailla ei tunnista vieroitusoireita. Niita luulee oudon ilman aiheuttamaksi innostukseksi tai vasymykseksi.

english blog
http://paavoojala@blogs.fi

Taman lataaminen kesti taas semmoisen 15 minuuttia. Onneksi otin tunnin aikaa, muuten kavisi hermoille. Tai kyllahan tama nytkin.
En muista mita viimeksi olen kirjoittanut. Talla lataamisella en rupea tarkastelemaan.

Tanaan soittivat dekaanin toimistolla kielilaitokselle, etta minulle oli siella kirje. Se kirvoitti hymyn, koska olen kaynyt sita viimeisen viikon paivittain kyselemassa. Tuntien jalkeen sihteeri tahtoi kuitenkin nauhoittaa puhettani englanninkielen tuntejaan varten, etta kerroin hieman lukemisharrastuksestani, siihen meni hetki, ja koska dekaanin toimisto sulkeutuu puoli viidelta ja tunnit loppuvat neljalta piti minun hiihtaa sinne paidanselkamyshiessa. Sitten kun kirje ei ollutkaan puhelin, niin oli kauhean vasynyt, ja olen yha koska sielta tulin suoraan tanne, enka ole piristynyt, vaikka olenkin saanut lepuuttaa itseani kaiken taman lataamisen ajan.
Mutta oli se kirje kylla silti iloinen yllatys. Etta saa lahetella.

Kirje oli lahetetty 15.9. ja muut lahetyksen kai aikaisemmin. Ovatko ne kadonneet systeemiin, kuin sukka koneeseen ja kuvat kehittamoon. Tai sitten Venajalla postilla on tietty momentum milla se kulkee, niin jos 15gramman kirjeelta menee kaksi viikkoa niin 60gramman lahetykselta vie kahdeksan viikkoa.

Avasin myos englannin kielisen blogin, koska Alice sellaista toivoi, se on osoitteessa http://paavoojala@blogs.fi
En tieda kuinka usein sinne jaksaa kirjoittaa, kun tannekin kirjoittamisen tahti on hidastunut, kun ei juuri enaa ole asiaa. Havainnoille on turtunut. Ja Englanniksi kirjoittaminen on aika tyolasta, vaikka joitain asioita onkin helpompi sanoa 'kielella'. Etta sinne voi hapeallisia asioita sitten kirjoittaa vieraan kielen tarjoamassa etaannytyksessa.

Internet on jotain mita kaipaa, siis etta on toimiva nopea yhteys, ja rajoittamattomasti kaytossa. No eihan Oulussakaan ollut, mutta yliopistolla kuitenkin. Sita ei naissa paikoissa nailla hinnoilla ja nopeuksilla ole aikaa ja energiaa etsia tietoa. Kirjoitella vain. Mutta jotenkin vain kiinnostaa, etta kuka keksi deodorantin?

Venajan oppiminen edistyy. Opimme toisenkin sijamuodon, tiedamme siis kolme: nominatiivin, prepositionaalin ja akkusatiivin, mutta hidasta se on silti. Koska aikani venajan laitoksella loppuu pian, lupasi opettaja ennakkoon opettaa minulle loput kolme sijamuotoa, ja se riittaa sitten, adjektiiveja voi taivutella jos riittaa energiaa. Ymmarrys syntyy vahemmastakin.

Opettaja ei ole kiva ihminen, vaikka joskus onkin mukava. On niin varma psykologinkoulutuksen luomasta selvannakolahjastaan, jolla nakee oppilaiden salatut motiivit, etta sanoi kesken tunnin vessassa kayvalle, etta onko ongelma, osta pampersseja.
Vaikka olisikin epailysta hadan aitoudesta, niin mielestani ei psykologillakaan ole oikeutta kommentoida kanssaihmisensa, varsinkaan oppilaan, virtsanpidatyskykya.

Kiinnostavaa kuitenkin on kuinka ylikansalliset yritykset lahentavat meita, etta venajallakin vaippa on yhta kuin pamppers, eika sita oikeaa sanaa oikeastaan tarvihde opiskella.

Mutta onhan sita kielieroja. venajan kielinen 'hui' on jotain mita ei kehtaa kaantaa.
'moi!' on kasky 'pese' ja moite kohteliaampi peskaa.

Sitten on pienia asioita on, joita huomaa, kun isompia eroja ei enaa, kun ei muista mihin vertaa. Keski-ikaisella solmioon ja suoriin housuihin sonnustautuneella miehella on NYDP-lippis ja bussin seinaan on liimattu mustavalkomonistekuva kahdesta kissanpennusta, peilista roikkuu sydan jossa lukee 'I love you'.

Venajan opettaja minua harmittaa, auktoriteettikultti, ei etta olisin sanonut vastaan, mutta kaskee vaikenemaan, kun tahtoo selittaa. Ja kaikki pitaa kirjoittaa, tai numeroksi tulee surkea kakkonen. Minulle numeroilla ei ole valia, mutta nigerialaisten jatko tai deportaatio niista riippuu ja perulaisten kanssa. Ja minua ope kayttaa esimerkkina, han kirjoittaa kaiken, han osaa sijamuodot, vaikka ei silla ole mitaan sen kanssa tekemista.
Jos olisin Jaakko, olisin jo riidoissa, korviani myoten, mutta mina vaikenen. Mina annan kaiken lipua ohitseni. Ei pida puuttua, vaikka paljon olisi asioita, joihin olisi hyva vaikuttaa:
kasien kuivain miesten vessaan, ongelmajatekerayspiste asuntolaan. Ulkomaisen ei kuulu arvostella.

Yksi puuttuu aina kielentunneilta, ensin oli vaikeaa viisumin kanssa, mutta nyt, nain kuulin, toipuu kulkukoiran hyokkayksesta. Tama on pelottava uutinen, koska olen koko ajan olettanut, etta ne ovat rauhan koiria, niinkuin ovatkin, jos vertaa niihin joita suomessa kavelytetaan, jotka toisille koirille, ja meille viattomille ohikulkijoille haukkuvat ja meuhkaavat. Mutta eiko enaa voi ostaa kaupasta kuin suojakaasun pakattuja tuotteita, ettei hullu koira haista ja tule.

Miksi venajassa, niinkuin monessa muussakin kielessa taytyy olla substantiiveilla sukupuolet. Eiko se vain hankaloita, mika hyoty, ja miksi niin monessa arsyttavassa kielessa? Mina en keksi mitaan kayttotarkoitusta.

Tuullut on 28metria sekunnissa, en tieda onko se paljon, mutta lippalakit lentaa paasta ja tupakat suusta, ei eteenpain tunnu paasevan. Ja joka toinen paiva sataa.

Tassa oli ensimmaisen vuosikurssin bileet yokerhossa. Ne alkoi vasta kymmenelta. Kaytavalla, ennen kymmenta joku venalainen miesopiskelija halusi ottaa neekerista mittaa, ja syntyi kamalasti melua ja huonekalun sapaleita. Nigerialainen ei kuitenkaan tullut vastaan, ja suuremmalta yhteenotolta valtyttiin. Itse en mennyt katsomaan, mista meteli, mutta Leonardolta kuulin.
Leonardo on perulainen venajan ryhmassani, eika puhu suomea eika englantia, etta kommunikoimme venajaksi. Jaoin hanen kanssaan taksin yokerhoon. Yokerho oli ihan mukava, metallinpaljastin ovella turvasi, ja muutenkin kaikki olivat opiskelijoita tai opettajia. Juttelin pitkaan englannin opettajan kanssa, joka ei ollut paljoa minua vanhempi. Taalla kun valmistuvat jo suurinpiirtein 22 vuotiaina, ja toihin jo aikaisemmin, jos ei mitaan yliopistotutkintoa halua.
Tapasin myos joukon srilankalaisia opiskelijoita, joiden kanssa tulen english mediumia opiskelemaan. Puhuivat selvaa englantia, kayneet lukion kanadassa.

Harmittaa venalainen caveat emptor, kun ei kuluttajansuojasta ole puhettakaan, harja hajosi toisena paivana, ja ihmettelivat, kun halusin uuden tilalle. Yokerhossa tilasin oluen, sain viisi. Tarjoilija oli pahoillaan, mutta vaati maksun. Tarjosin siis kierroksen, sita en ole ennen tehnyt.

Yo jai lyhyeksi, ja nukahdin paivalla, minut heratettiin illalla, jota luulin aamuksi. Puhuivat venajaa, jotain vieraista, naapureilla oli vieras, selvisi, etta vieras olen mina, etta minua odotetaan, siis menin illallistamaan. Joukko terveydenhuollon ihmisia, jotka tekivat jotain hallinnon patevyytta, osa aika iakkaitakin. Tulivat arkunkeliin kuukaudeksi. Oli terveellista kommunikoida venajaksi. Kaatoivat vodkamaljoja tiskattuun kertakayttolasiin, se oli vieraalle, itse joivat tiskatuista jogurttipurkeista. Kun jatin puolet juomatta kaatoivat tayden mitan lisaa. Ja heilla oli seuraavana paivana opintoja. Kulttuurin tama osa on todella erilainen.

Yokerhossa kuitenkin tunnisti tutut tyypit, ne pojat jotka nousuhumalassa, nousevat lavalle, ottavat osaa kilpailuun, ja nolostuvat kuullessaan aanensa, mutta silti yrittavat pitaa ylla huumorjin kyllastamaa itseluottamusta ja huutavat nousevalla aanella mikkiin jotain, johon toivovat reaktioksi naurua.

Aikataulut eivat tunnu pitavan, jos myohastyy neljakymmenta minuuttia, ei sita edes mainita, paitsi koulussa, jossa pitaa olla promptisti viisi minuuttia ajoissa, vaikka bileiden jalkeisena aamuna olikin aika hiljaista.

Meinasin ostaa talvikengat, kun halusin pienemman koon, meni myyja jonnekin, ja raaputti koon pohjasta pois ja tarjosi samaa paria. Ne oli hyvat kengat, mutta yrittakoon muita puijata.

Matkalla tanne, kaksi tyttoa kaartoi eteen, ja toinen sanoi terve. Mutta muuta ei puhunut suomeksi. On Viipurista, ja halusivat vain sanoa 'terve'. Sovimme uudesta tapaamisesta. Edellisesta on noin vartti, enka muista enaa kummankaan nimea.

Kaytavalla oli kaynnissa parturointi. Kymmenen aikaan, mummo lakaisi portaita ja jalkakaytavaa. Venajan kielessa ei ole kauheasti sijamuotoja, mutta ei adjektiiveja jaksaisi taivuttaa, varsinkin nigerialaisille tuottaa vaikeuksia. Paljon on kielessa taakkana tarpeettomia taivutuksia. Ehkei niin paljon kuin suomessa ja saannollisempia, tai no ei omaa kieltaan osaa silla tavalla ajatella.

Ostin markamustekynan, sellaisen parkerin, kuin minulla oli. Silla on metka kirjoittaa. Mietin, miten arabiassa, kun kirjoitetaan kasittaakseni oikealta vasemmalle, valtetaan kaden tahrausmekanismi, josta vasenkatiset lansimaissa karsii. Vai onko vasenkatisyys normi? Onko vasenkatisyyden esiintyvyydessa eri kansallisuuksien valilla suuria eroja?

Asunnon loytaminen ei ole aivan yksinkertaista, kun syksylla riittaa muuttajia, ja monet ei halua vuokrata, kun on ulkomaalainen, tai yksinasuva mies tai opiskelija.

Venalaisten patrioottisuus oudoksuttaa minua. Niinkuin se Olgan historian kasitys, kuinka venalaiset vapauttivat baltian maat natseista. Se oli sita ennakoivaa toimintaa, mutta eihan suuri isanmaallisen sota alkanut kuin 1942, etta sita ennen se oli vaan se not so great patriotic war.

Ja muutenkin ei kannata sanoa, etta Oulu on samankaltainen kaupunki kuin Arkungeli, paitsi etta infrastruktuuri on parempi. On kova paikka, jos jossain on paremmin. Niin etta valtan arkoja aiheita, ja sitten kun vodkahuuruinen venalaispoika kaihoaa neuvostoliiton aikaisia ja rajoja ja aiempiakin, Suomihan kaytannollisesti on osa venajaa, mina nyokkailen sopuisasti.

Sunnuntai on aurinkoinen, kuin oli viimekin sunnuntai. Puut ovat viela vehreat, mutta tuuli repii niista lehtia, kuin ei jaksaisi syksya odottaa. Ei tanaan enaa niin tuule.

Eilen kavin taas katsomassa jokea. Sita on mukava aurinkoisella saalla katsoa. Tassa kohtaa se on levea, mutta en oikeastaan tieda minkalevyisia joet keskimaarin ovat.

Asuntolan pihalla vilahti rotta. Olen nahnyt useita kuolleina. Uusi pesue kulkukoiria ryomi esiin kaupparakennuksen alta. Kissoja on ravintoloissa ja puolalaisten kertoman mukaan sairaalassakin. Kai ne on parempia kuin rotat.

Puolalaiset lahtivat tanaan. Antoivat lahjaksi kumihanskoja ja hilloa, joita eivat kayttaneet kahden viikkonsa aikana. Mina annoin heille purukumia. Vaihdoimme sahkopostiosoitteet ja otimme kuvat. (mina en koska patteri on kamerasta loppu, ja ostin tilalle vaarankokoisia) Puhuimme mahdollisuudesta vierailla toistemme kotimaissa. Harvoinhan nama tallaiset lyhyet matkatuttavuudet mitenkaan sitten kestaa, mutta lahtiessa on mukava lupailla, ja kylla aikomus on ainakin kerran lahettaa viestia. Enaa ei interraililla tapaamani italialainenkaan lahettele massaviestejaan osoitteeseen, vai olenko vain vaihtanut osoitetta, hanelle kertomatta.

Mita nyt. Huhujen mukaan, osa intialaisista on jo saapunut. Intilaisista riippuu englanninkielinen opetus, ja kai se alkaa, mutta kun ensimmaista kertaa, niin jotain hamaraperaista haslinkia on. Intilaisisissa ja koulun vessan kuumavesihanassa on yhteista: antaa ensin odottaa, ja sitten ryopsahtaa haalean ruskeana kaikkialle.

Sanakirjat eivat tunne sanaa ongelma-jate. Sita ei voi venajaksi kaantaa, kun patterit ja akut laitetaan kotitalousjatteen mukana. Asuntolan kaytava siivotaan aina arkipaivisin, mutta on silti likainen, koska ihmiset tumppaavat tupakkansa lattialle siihen jattamiensa olutpullojen viereen. Kaytavan alussa on outo haju.

Vaarallisimmat asiat taalla ovat: liikenne, ruokamyrkytys ja tulipalot. Asuntolassa poltetaan sisalla, ja kaytetaan paljon alkoholia. Eras neuvoi minua, laittamaan keittolevyn yoksi paalle, jos tulee kylma. Ei tarvitse ostaa erillista lammitinta. Eika ne keittolevyt ole levyja vaan kierukkamallisia punaisena hehkuvia. Halpaa epaluotettavaa elektroniikkaa. Onneksi asun toisessa kerroksessa. Kerroksia on paljon. Ehken kymmenen tai enemman. Hissi toimii vain paivisin. En tieda miksi. Toimiiko koneisto ihmistyovoimalla, ja kun moottori menee kotiin, ei hissi toimi.

Suomessa kasissani oli eripituisia kynsia, koska joskus saatoin puraista liiaksi kasvaneen kynnen pois, jos ei ollut kynsisaksia kasilla. (kauhea tapa). Kuvittelen, etta kateni ovat taalla likaisemmat. En pure. Tasamittaiset kynnet, paitsi, etta varpaat ja sormet eri vaiheessa, koska varpaiden kynsia leikkaan harvemmin. Kasvavatko ne hitaammin, vai katsonko varpaitani vain harvemmin.

Ostin karvahatun, koska taalla talvivaatteet pitaa ostaa kesalta. Sesonki kuulemma nostaa merkittavasti hintaa.

Venaja englanti sanakirjassa verbit ovat niiden perfektiaspektissa, ja imperfektin kohdasta loytaa viittauksen perfektiin. Venaja-suomi sanakirjasta loydan verbin imperfektissa. Kuvaako tama kansanluonteiden eroja: suomessa asioita ei tehda valmiiksi. Niinkuin kielesta puuttuu futuuri.

Mika on nimeltaan se kun sanotaan tuullee?

Aika loppuu. Norttihiki haisee internetklubilla, mutta nopeus on kohdallaan.

Ensimmainen oli ikaankuin teksti, kun jo yhteen viestiin, ehdin enemmankin vuodattaa, ja sitten teki ylikansallinen tietoverkko tenan.
Tama paiva ei ole ollut mitenkaan erityisen jannittava. Herasin yolla painajaiseen, jossa olin ensin taas toissa, sitten tuhosin parketin poralla (vahinko). Trombi kaatoi pikkusiskon ja lattian alla oli uhkaava tulva, puita kaatui ja kun isani kaantyi niin huomasin erehtyneeni henkilosta, ja isi oli kadonnut myrskyyn. Herasin. Valvoin muutaman tunnin lukien sen Jaan Krossin romaania tahtitieteilijasta.
Outo ymparisto se uneksittaa. Tietysti toivoo, etta kun painajaisesta heraa olisi tuttuja asioita lahella. Onneksi oli kirjallisuutta ja viela suomella kielella.
Yliopiston kirjastossa on suomalainen hylly, jossa on suomenkielisia kirjoja ja venajan ja englannin kielisia kirjoja joissa kerrotaan suomesta. Valinnat hammastyttaa: tee-se-itse opas omakotitalon rakentamiseen, ikkunoiden korjaamiseen ja kellariremonttiin, ja sitten on muutama mean kielen sanakirja. Niitakaan ei saa vieda kotiin, koska ovat yksittaiskappaleita. Kalevalaa saattaisi loytya kotilainaankin.
Englanninkielinen kirjallisuuskin on kiven alla, jos ei kirjaston pienista kokoelmista saa mukanaan vieda, eika kaupoista loyda. Naapureilta ja tuttavilta voi tietysti lainata, ainakin on anestesialogiaa ja beatles-jorinoita by joku norman. Kylla Beatles kiinnostaa, kun Kross loppuu.

Tanaan paiva on ollut tuulinen ja sateinen. Eika viemareita eika ojia ole, ainakaan etta vesi niihin loytaisi. Eika kesa enaa kuivaa. Vaikka syksya tama on, ei ikiroutaa, jos niinluullaan ja niinluulevia kylla on. Oulun ilmasto, vaikka tuulee kylla kovempaa, tai ainakin on tuullut, kuin oulussa muistan tuulleen.

Kielitaidottomuuteni tekee minusta kanta-asiakkaan ja olen jo alistunut myyjien valintoihin. En voi menna lahellekaan vieraiden kielten laitoksen kahvilan tiskia, tilaamatta teeta. Mitaan sanomatta myyja, tottumuksiini tottuneena ojentaa muovimukin, jossa on 'maiskii' tee-pussi. Ojentaa kouransa, johon mina tiputan ruplani ja kopeekkani. Minakaan en sano mitaan. Tiputan pussin roskapussiin ja koitan horppia kuumaa teeta, ennen kuin tauko loppuu.

Videokauppaan tullessani, tyontekija laittaa samassa tilassa olevan tietokoneen valmiiksi minulle, kun koitan sanoa, etta kolmekymmenta minuuttia, he myontavat, etta tunti maksaa kolmekymmenta ruplaa. Mutta kyllahan internetissa tunnin aina vietttaa, lukee uutisia, kirjoittelee tanne ja sahkopostilla tutuille. Tunti on lyhyt aika, ja harvoin jaksan tanne saapuessani todella enaa asiaan paneutua, vaan kirjoittelen ja selailen paamaarattomasti.

Tien ylittaminen on haaste, joskus ylitsepaasematon. Tanaan jain seisomaan suojatielle tien keskiviivan kohdalle, kun viereisilla kaistoilla ajoi autoja. Lopulta joku pysahtyi paastamaan, mutta siihen ei uskalla luottaa, etta kun joku suojatielle on pysahtynyt, ettei toinen auto silti hurauttaisi ohi. Ei suomessakaan. Ei siis taalla jossa ajetaan suojatien katveen vesilammikkoon viittakymppia ja keltaiset on molemmilla paalla ja uudet otetaan ennakkoon ja vanhoilla mennaan. Miksi ei ole enemman kolareita. Kai on oppineet etta sita jolla on suurin momentum on syyta vaistaa.

Minulla ei ole karsivallisyytta kavella, mutta viela vahemman karsivallisyytta odottaa bussia, mielummin kavelen, vaikka se vie pidempaan, eika bussi juuri maksa.
Jos pikkubussin kyydissa paasee kuudella ruplalla, ja ei nekaan suinkaan aina taynna ole ja hintaan kuuluu kuski ja rahastaja, niin ei se kovin rahakas bisnes voi olla. Taalla on muutenkin paljon toita, joka koostuu vain istumisesta. Paljon on ihmisia, jotka myyvat keraamiaan sienia ja puolukoita, ei edes suuria maaria. Junamatkalla sellaisia parveili joka asemalla, jolla pysahdyttiin yli viideksi minuutiksi. En tieda. Ehkei maaseudun vaestolla ole juuri varaa matkustella junalla. Silta se naytti. Ja kerjaavia mummoja oli asemalla, mutta taalla vain juopot joskus pyytaa rahaa, kuin suomessa.

Menen venalaisesta, kun en puhu, mutta olen eksoottinen, koska vietan aikaani vain ihmisten kanssa, jotka ovat muilta mantereilta. Eurooppalaisiin olen tutustunut ainoastaan venalaiseen Olgaan ja puolalaisiin. Puolalaisetkin lahtevat pian.Mutta kai sen kielitaidon tarttuessa, ja kylla aina joku harva englantia osaa, venalainenkin.

Nigerialaisten tapaa puhua englantia kuvaa, se miten David Dipon kysyessa, miten ankytys kirjoitetaan, oli melko varma, muttei ihan, etta se on 'stamara'. meinaan, etta voi olla vaikeaa sanakirjasta ettia, mutta ehka tuo sanan alku paa-asiassa on hallussa.
Mutta onneksi monet kylla muokkaa puhettaan minun korvilleni, ja sitten ymmartaa. Ja ne paa-asiassa ymmartavat minua.

Intialaisten puheesta paaasiassa ymmartaa, ainakin tapaamieni.

Nimeni lausuminen on vaikeaa kaikille. Se on jotain paa-aulon ja pavelin valilta. Se on tietenkin parempi, kuin venajalla suosittu lempinimikaytanto ja sen mukainen diminutiivi pashka. Sen vuoksi Pavel, on nimi jota on syyta valttaa.

Opiskelen vain venajaa. Sen pitka aika 6 tuntia paivassa viiden hengen ryhmassa. Siina joutuu todella kohtaamaan. Ja vaikka kaikki ovat aikuisia 18-26, on opettaja opettaja, ja alamaisuus on muiden osa, etta ei voi olla typeriakaan tehtavia olla tekematta, ja opettajan valvova silma on kahden metrinpaassa, toinen siita muutaman sentin vasempaan.
Kun huonoin oppilas puhuu, opettaja tuhahtaa. No en minakaan siita huonoimmasta oppilaasta pida. Jotain on todella vialla siina pojassa. Kun halutaan esimerkkia adverbin kaytosta, opettaja kysyy huonoimmalta oppilaalta, miten puhut venajaa.
Kun halutaan esimerkkia miten kerrotaan kellon aika, opettaja kysyy myohastyneelta oppilaalta, moneltako tulit kouluun.

Mina olen kotiutunut asemaani kilttina ja hyvana oppilaana, valvovan silman paine on niin suuri (glaukooma?), ettei tehtavia voi olla tekematta. Kielen oppimiseen on muutenkin motivaatiota, kun ei ole sanaa jota ei voisi kayttaa, etta painvastoin kuin biokemiassa loytyy kaytannon sovelluksia oppimalleen tiedolle vaivatta. Biokemian osaamisellaan voi vain patea, eika siita pideta.

Tytto jolla on pesukone ei ole ikina kotona, joten pesen kasin. En vain voi luottaa siihen, etta tulee todella puhdasta, ja se on ikava tunne kun puhtauden tunteen menettaa. Likaa on kaikkialla. Tietysti juuri talla hetkella likaa on kaikkialla, koska mutaa ja hiekkaa tulee teista ja lammikoista, etta paivittain pitaa harjata huonetta, etta lattian maali lohkeilee.
Viereisessa huoneessa on ollut ahkerampi siivooja, koska lattian maali on lahes kokonaan pois, ja tikkuja tulee jos ilman tossuja kavelee. Mutta minun huoneeni olikin sen saadessani todella likainen.

Nyt alkaa nettipaivakirja. Ikaankuin elama olisi jannittavampaa ulkomailla, sita alun eksotiikkaa lukuunottamatta.
Vaikea foorumi, sikali, etta yksipuhelua joutuu. sahkopostissa sanansa kohdistaa, mutta nyt vain laulaa avaruudelle. Se etta yli miljardilla ihmisella on mahdollisuus lukea nettipaivakirjani ei tarkoita sita, etta kukaan sita lukisi. Se on epatodennakoista. Suuremman yleison saisin sahkopostilla, vaikka niita yksittaiskappaleilla lahettaisin. Tai niin kuvittelen, jos tama onkin julkisen elamani alku.